Viime aikoina ei ole ollut todellakaan mitään postattavaa. Olen viime aikoina ollut todella koukussa Dragon age 2 peliin jonka vuoksi tullut uhrattua todella paljon vapaa-aikaa xboxin edessä kykkiessä :D Eli varsin tylsää elämäni on ollut viime aikoina. Nyt kumminkin olen yrittänyt ottaa itseäni hieman niskasta kiinni jonka vuoksi päätin alkaa siistimään omaa vaatekaappiani ja laittamaan sellaisia vaatteita pois joita en todellakaan ole tai tule käyttämään enää. Lisäksi viime aikojen ostokseni ovat vieneet sen verran paljon tilaa jonka vuoksi vaatekaappini ollut aika pulloillaan, etenkin kun siellä on myös sellaisia vaatteita joita en ole käyttänyt peräti vuosiin. Poiskaan en ole kumminkaan hennonnut heittää koska olen aina ajatellut että ehkä joskus... :D Toisin meinaan vielä varastoida joitakin vaatteita jonnekkin piiloon että ei alkaisi myöhemmin kaduttamaan pois heittäminen. Joillekkin vaatteille voin sanoa ihan ilomielin 'heihei'.
Joulutunnelmiinkin olen yrittänyt pikkuhiljaa saada itseäni. Pihalta puuttuvat edelleen jouluvalot, mutta sisältä löytyy jo muutamia ja kunhan saan tuon huoneeni kuntoon viimeisiä myöten saan sisustaa senkin uuteen uskoon joulua varten! :) Tähän jouluun meinaan siis satsata oikein kunnolla! Niin kokkailuilla kuin myös sisustamisella. Jospa saisin tänä vuonna isänikin maistamaan tuota minun seitan-kinkkua possukinkun ohella!
Likööri-tryffelit by me! ♥
Hyvät joulutoivotukset kaikille myös meidän Shiroi(mulkosilmä)koiralta! :) Kuunnelkaa paljon musiikkia!!! ♥
♥ Sartzu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti