torstai 30. tammikuuta 2014

Nautintoo~

Tämä päivä sujunut hirmu vauhdikkaasti! Olen tänään leiponut, käynyt salilla ja nettishoppaillut :) Lisäksi olen viälä suunnittellut jonkin verran pientä arvontaa jonka voisin järjestää blogissani, mutta saas nyt nähdä jääkö vain suunnittelu asteelle. 

Tänään tosiaan tuli kaupassa ostettua Leivotaan ja Fit nimiset lehdet, tiedän aivan vastakohdat toisilleen... :D Mutta koska minun tosiaan teki mieli leipoa ja käyttää keräämiäni punaherukoita päätin tehdä äkkiä nopean piiraan, helppo ja yksinkertainen -onnistuu aina! 
Ohje ei ole peräisin lehdestä

Salilla pyörähti jopa niinkin paljon kuin yli 1½h!! Seura oli mahtava ja olo ihan taivaissa! Oikea voittajan fiilis ja väsymyskin tuntuu ihanasti, jospa siis tänään saisikin jo aikaisin unen päästä kiinni.. :)




♥:lla Sartzu

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kylmästä lämpimään


Viime postauksesta on kulunut reippaasti yli kuukausi ja voin sanoa että minulla on ollut viime aikoina ihan liikaa tekemistä. Yksinkertaisesti aikaa koneelle ei juurikaan ole ollut. Paljon kumminkin on tosiaan sattunut, olen tavannut erään ihmisen joka on pikkuhiljaa alkanut merkata minulle aika paljon.. Tästä ei kumminkaan sen enempää.. :) Kaverien kanssa tullut hääräiltyä paljon ja tuli myös eilen oltua työhaastattelussa. 

Koska viime postauksesta on kulunut tosiaan pitkään, päätin tehä tälläisen enemmänkin kuvia sisältävän postauksen. Ensimmäiset talvi kuvat ovat Rovaniemeltä ja ette voi uskoa miten tuli rämmittyä lumihangessa noiden kuvien eteen! Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin. Muutoin elämä on sujunut samaa rataa, ylä ja alamäkien kera. Joten tässä nyt kuvia hieman koskien enimmäkseen tätä päivääni. Toinen rotista on hieman huonommassa kunnossa, mutta onneksi toisesta saa vielä elokuvakaveria, mikäs sen mukavampaa kuin kattoa rotta kainalossa luontodokumentteja? :)









♥:lla Sartzu

Ps. Seuraava postaus tulossa piakkoin!